perjantai 20. elokuuta 2010

Kuvapäivitystä

Käytiin Iinan ja koirien kanssa tänään Vihiluodon torpalla kuvailemassa koiria. Melkein kaikki koirien yksityiskuvat meni pipariksi ku vasta lopussa löydettiin hyvä kuvauspaikka, ja kun kyyti tuli ei enää keretty uusia yksityiskuvia ottamaan. Ens kerralla sitten viisaampina ;)

Joitakin kivoja kuvia kuitenkin saatiin räpsittyä, niitä voit käydä katsomassa täältä :)

Nitan ilmoitin juuri KAS:sin kisoihin molemmille päiville, ja Kemissäkin pyörähdämme enskuun alussa. Kahdeksan starttia siis tiedossa :)

Pikun kanssa pyörähdämme syyskuussa Porvoossa näyttelemässä, aika avata "virallinen " näyttelyura :)



maanantai 9. elokuuta 2010

kolme starttia; pari nollaa ja kymppi :)

Tämänpäiväisistä agiepiksistä siis kyse. Jahkailin vaikka kuinka kauan lähenkö puolikuntosen Nitan kans vai en, mutta koska vointi on ollut hyvä, eikä kuumekaan ole enää noussut, päätin lähteä.

Kolme starttia oli juostavana, ja ensimmäisenä vuorossa Nitan möllirata. Sujuva rata siihen nähden, että kerran ollaan reenattu tauon jälkeen. Mutta korjailtavaakin olisi. Kybä tuli siitä että ohjasin väärään putken päähän, koska jäin liikaa varmistelemaan edellistä putkea enkä kerennyt seuraavaan :D



Seuraavaksi sama rata mutta tälläkertaa Jasun kanssa. Toisella kertaa tehtiinkin sitten puhdas nolla. Jasseli kulki tosi hienosti, pienet hehtaarikaarrokset mutta niistä väliä ku ollaan niin vähän treenattu! Tämä toisen koiran ohjaaminen on tosi hauskaa, ja ennenkaikkea opettavaa! Kun ei voikkaan mennä aina niinku oman koiran kans vaan pitää hieman soveltaa ;)




Ja viimeisenä muttei vähäisinpänä kisaavien rata Nitan kanssa. Voi että miten tyytyväinen oon tähän rataan

Mutta niitä radan hyviä kohtia. Toisella esteellä uskalsin ensimmäistä kertaa kisoissa tehdä jotain muuta kun sen varman valssin tai persjätön. Puolivalssi lie nimeltään, tai joku semmonen mutta hyvin se onnistu joka tapauksessa! Vois alkaa käyttään näitä enemmänki ;)

Sitten kepit ei ollu missään helpoimmassa kulmassa, ja Nita haki ne tosi hienosti! Vauhti hidasta, mutta meni loppuun asti vaikka itse ohjasin kauempaa :) Tämäkin yksi kohta jota jännitin...

Jos tämä toipuminen etenee samaa vauhtia, kun tähänkin asti. Ehkä pääsemme kisaamaan jo syyskuussa. Aika näyttää ;)

Ja suurensuuri kiitos taas Vuokolle ratojen videoinnista! Niitä vain on niin mukava katsoa jälkeenpäin, ja miettiä miten ois kannattanu ohjata ja missä onnistui. Virheistä oppii! :)

torstai 5. elokuuta 2010

Blogivaihdos ja lauma jälleen täysilukuinen :)

Eilinen sadepäivä menikin sitten kokonaisuudessaan uuden blogin uurastamisen parissa, nyt alkaa olla jo pientä viilausta vaille valmis :) Virheitä varmasti löytyy, sillä osa teksteistä kirjoitettu kahteen kertaan kun ekalla kerralla unohdin painaa tallennusnappia ::: D

Tähän blogiin kuitenkin siirryin monista syistä, vahvinpana varmaankin se että tästä saa samalla "kotisivut" eli koirien ja omani esittelysivut jne. tuonne ylös omiin palkkeihin. Sinne jatkossa lisään myös koirien sivuille tulo
kset.. tms.

Sitten niitä kuulumisia. Oulu KV:ssä pyörähdettiin 11.7. Pikun kanssa, Tuloksena 2 KP. Arvostelu lisätty Pikun sivulle, mutta epäselvän käsialan takia arvostelua ei ole vielä suomennettu ja varmasti tuossakin tekstissä virheitä. (vasemmalla oleva kuva (c) Anni Hautala, kiitos kuvasta!)





Nita kotiutui myös piitkältä mammalomaltaan tiistaina, pentujensa lähdettyä valloittamaan maailmaa. Mammalomalainen taistelee tällähetkellä kohtutulehduksen armoilla, menossa antibioottikuuri ja parempaan päin mennään :) Raukkapieni ihan karvaton ja laiha, pojat syöny ihan tyhjäksi. Nyt alkaakin sitten kunnon lihotus ja kunnonkohennus kuuri :)

Kemin kisoihin kerkesin Nitan kanssa ilmottautua, mutta nyt sairasloman takia jouduin ne perumaan. Kisaamisen aloitamme varmaan syys-lokakuussa tai sitten vasta alkuvuodesta. Aika näyttää.

Oikealla olevassa kuvassa Nitan kolme jälkeläistä
♥ Vasemmalta Dash'ing Joyful Jackson, Dash'ing Jolly Jumpper ja Dash'ing Junior Jinx :)