torstai 29. joulukuuta 2011

Pennelit 2 viikkoa!


Niin se vain aika rientää ja eilen tuli pentusille jo huikeat 2 viikkoa mittariin! Pentujen kanssa elo on sujunut kyllä niin mallikkaasti- Nita hoitaa pentuja mutta uskaltaa olla jo paljon pois laatikosta. Käy aina syöttämässä pennut ja välillä katsomassa että kaikki nukkuu ja sitten taas esimerkiksi ulos purkamaan energiaa ja Pikun kans leikkimään.Yötkin se tykkää nukkua minun sängyn alla josta johonkin aikaan sitten herätään molemmat kuorolauluun ja Nita lähtee syöttämään pennut.. ja sinne ne jäävät taas niin tyytyväisinä nukkumaan=)

Kaikki pennut ovat kovia syömään ja on paino noussut tasaiseen tahtiin. Olin tehnyt koneelle kasvutaulukkoa painoista mutta eilen tapahtui sitten se mitä oon jo varmaan vuoden verran osannut odottaa; läppärini meni rikki eikä enää ole toivoa sen elvyttämisestä. Noo sinneppä meni samalla kasvutaulukot ja kuvat sun muut mutta onneksi painot on mulla myös paperilla ja kuvat saapi sieltä vielä pois. Tässä siis syy siihenkin miksi en ole päässyt tänne blogin puolelle päivittelemään. Kai se on ryhdyttävä suunnittelemaan uutta konetta.

Nimien suunnittelu on jo kovalla mallilla mutta vielä en oo "lopullisia valintoja" tehnyt. Siihen asti näitä kutsutaan edelleen näillä kirjaimilla. Tässäpä vielä kaikkien syntymäpaino ja kaksviikkoispaino. Yritän kikkailla sen kasvutaulukonkin tässä vielä nettiinkin asti nähtäväksi:)

Neiti A: 159 g - 480 g
Neiti B: 191 g - 537 g
Neiti C: 179 g - 557 g
Neiti D: 160 g - 594 g

1 kommentti:

  1. Kivan naamapotretin olet esille laittanut : ) Mukava kuulla, että pentulaatikossa kaikki hyvin.
    Meillä sippas pöytäkone ja sen mukana hävisi liian monta tärkeää tiedostoa. Nyt on digikuvat sekä tärkeät tiedostot varmistettuna kahdella ulkoisella kovalevyllä (siis samat tiedot molemmissa).

    VastaaPoista