tiistai 26. huhtikuuta 2016

RTK1 !

Lauantaina kävimme Milan kanssa Kemin koiraharrastajien rally-tokokisoissa. Milalle ensimmäinen kerta ikinä vieraassa hallissa, joka lisäsi omat jännityksensä kisastarttiin. Itse halli ei tuottanut ongelmaa ja ennen starttia Mila oli hyvin kuulolla. Lähdössä piti odottaa tuomareiden edellisen koirakon pisteytystä niin kauan, että Mila kerkesi kerätä kierroksia ja heti toinen kyltti piti keskittymisongelmien vuoksi uusia. Siitä eteenpäin rata sujui hyvin muutamia nuuskimisia lukuunottamatta, kunnes toisiksi viimeisen kyltin kohdalla oleva haju vei voiton eikä uusimisesta huolimatta Milaan saanut minkäänlaista kontaktia. Kovasti jännitin tuliko siitä lopun sählingistä jopa hylätty, mutta onneksi 10 virhepisteellä siitä selvittiin ja lopputuloksena 80/100p, RTK1 koulutustunnus ja menolippu avoimeen luokkaan. Saatiin siis se mitä lähdettiin hakemaankin, ja nyt on hyvä pitää taukoa kisoista ja keskittyä treenaamiseen. =)

  

Tänään meillä oli talven viimeiset ohjatut rally-tokotreenit, joissa ohjelmassa oli epikset. Mila suoritti rataa ensimmäistä kertaa ikinä ilman hihnaa, ja suoriuduttiin kisanomaisesti ilman herkkuja avoimen luokan radasta 87/100 pisteellä, joka oli ryhmän kolmanneksi paras suoritus. Eipä voisi paremmin tätä talvikautta lopettaa, ja onneksi kesällä päästään jatkamaan samojen kouluttajien treeneissä. Tämä laji on kyllä vienyt täysin mukanaan, ja innolla odotan mihin saakka tämänkin koiruuden kanssa vielä päästään. 

Tarkoituksena on aloittaa lajin treenaus myös Pikun kanssa jossakin vaiheessa, mutta ykkösjuttuna pentujen jälkeen keskitytään agilityyn ja kisaamaan siinä.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti