sunnuntai 9. tammikuuta 2011

koiranäyttelyä, koirien pesua, puunausta ja valokuvaamista...

.. näistä koostui päiväni tänään :)

Herätyskelloni pirisi aamulla jo klo 04:00, mutta sängystä itseni sain hinattua vasta puoli viiden aikoihin. Siinä sitten aikani häärättyäni puoli kuuden aikaan Maarit kurvasi pihaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Kajaanin näyttelyä. Ihan koirattomina lähdimme, mutta myöhemmin kyytiin tuli vielä Jonna koiransa kanssa.

Perillä oltiin jo ajoissa kahdeksan pintaan, shetlantilaiset aloitti yhdeksältä ja ne katsottuamme lähdettiin ajelemaan takaisin kotia. Varmaan ensimmäinen kerta kun suoriudutaan näyttelyreissulta noin nopeasti; kotona olimme jo kolmelta!

Kotona söin ja mietin mille sitä seuraavaksi alkais. Koko viikon olin aikonut koiria pestä ja tiesin että ensviikolla en kerkeäisi kun koulu alkaa, joten nyt se oli tehtävä. Koirat pestyäni ja puunattuani oli kuvaussession aika; tooodella huonolla menestyksellä. Koira seisomaan ja kamera jalustalle ja itselaukasimella kuvat. Siinä syy miksi koirien seisoma-asennot ovat noin huonot :D Joku päivä otan paremmat kuvat ja ulkona =)=)