maanantai 29. elokuuta 2011

syksyn myötä ulkoasukin sai uutta ilmettä!





Kyllästyin taas vanhaan blogin ulkoasuun, ja paitsi että tein uuden bannerin uudistin myös sivujen tekstejä. Esittely sivu tulossa piakkoin, ja samalla lisäilen koirien sivuille agi-ja näyttelytuloksia.

Viime viikonloppuna kävimme Nitan kanssa mutkan Torniossa kisaamassa, tuloksin hyl, 5 ja nolla kolmossijalla...eikä jääny taaskaan serti ku 0,72 sekuntin päähän!! Kaikki radat olivat kuitenkin kokonaisuudessaan hyviä, ja nyt voi taas jäädä hyvillä mielin kisatauolle:)


lauantai 20. elokuuta 2011

Kokkolan ryhmänäyttelyä!


kuvat: Tiina Kaltakari

" Tyyppi erinomainen. Tasapainoisesti rakentunut hyvällä askelpituudella vaivattomasti liikkuva lieman kookas vankka narttu. Oikeat mittasuhteet. Täyteläinen pää. Silmät voisivat olla tummemmat ja vinommat. Erinomainen eturinta. Karvapeite tulossa. Kauniisti esitetty." - Päivi Eerola


Tänä aamuna kello pirahti soimaan klo 05.30, ja puoli seiskan maissa lähdettiin Tiinan kanssa ajelemaan kohti Kokkolaa. Erittäin epäselvien opasteiden takia "päästiin" ensin ajelemaan vähän kokkolacity-kiertoajelua, mutta löydettiin kuitenkin ihan aikataulussa itse näyttelypaikalle.

Tuomarina shelteillä oli kovasti arvostettu Päivi Eerola, ja reissun ideana oli lähteä hakemaan rotua tuntevalta tuomarilta oikeasti todenmukainen arvostelu koirasta... tämä saatiin ja vähän muutakin!!

Pikselin tämän päivän saldo oli lopulta ERI1 SA, PN2 ja varasert! Lisäksi osallistuin ensimmäistä kertaa viralliseen junior handleriin, tuloksella JH3! ihan uskomaton päivä, meni kyllä täysin yli odotusten:)

perjantai 19. elokuuta 2011

kollaasikikkailua;)




Innostuin leikkimään picasan kollaasiohjelmalla ja samaan syssyyn sain vihdoin tehtyä uuden yläpalkin blogiin. Ylläolevat kuvat ovat nuorten toko SM:istä, ja kuvista jälleen kiitos Eskelisen Sarille!

Viime sunnuntaina käytiin Keminmaassa Nitan kanssa juoksemassa kaksi rataa, hypäriltä yliaika vitonen ja agiradalta yliaika nollaVOITTO! Radat olivat haastavia, Nita oli hidas ja minun ohjaus ihan älyttömän huonoa.. siihen nähden tuloksiin ei voi olla kuin tyytyväisiä, mutta kyllä tähän tilanteeseen on nyt tultava muutos. Luulen, että Nita aloittelee juoksua ja agimotivaatio on siksi hukassa, ja kun koira on noin hidas niin karkaa se motivaatio ohjaajaltakin..

Nyt käydään vielä sunnuntaina mutka Torniossa, kolmen startin verran ja sitten jäädään juoksutauolle.. toivottavasti positiivisin seurauksin;)

Pikselin kanssa agimotivaatio on taas huipussaan, ja käytiinpä me korkkaamassa jo epävirallinen kisaurakin. Tuloksena esteen ohituksesta 5, porukan nopeimmalla ajalla! tästä on hyvä jatkaa, on muuten tytöllä vauhtia;)

sunnuntai 7. elokuuta 2011

... jatkoa nuorten toko SM=)

Luoksepäästävyys 10
(Huippuhieno, Piku pysy paikalla kokoajan eikä välittänyt tuomarista mitään)

Paikalla makaaminen 9,5
(Ois saanu mennä maahan ripeämmin, tästä puolen pisteen vähennys)

Seuraaminen kytkettynä 9,5
(Mielestäni tosi hyvin onnistunut, puoli pistettä lähti hieman vinosta perusasennosta lopussa.)




Liikkeestä maahanmeno 9,5
(tämäkin hieno, ois vaan saanu mennä maahan ripeämmin josta lähti puoli pistettä)



Luoksetulo 8,5

(vauhdikas, puolitoista pistettä lähti siitä ku piku "juoksi pahki" mun jalkaan :D )




Liikkeestä seisominen 0
(video varmaan kertoo kaiken; alku lähti hyvin, tuomari liikahti puskassa ja Piku säikähti. Jäi seisomaan mutta valu kokoajan, ja perusasentoon tarvi vielä tuplakäskyn...)



Seuraaminen taluttimetta 8
(alku ja loppu tosi hyviä, välillä pientä haahuilua ja kontakti hukassa)




hyppy 8
(Haukahti kerran, josta 2 pisteen vähennys)




Kokonaisvaikutus 9

pisteet 159/ 200, 2.tulos

Nyt ku sai tuon pistelapun kouraan, älyää vasta kuinka hyvin tuo koe oikeesti meni! Ei yhtään alle kasia tuon nollan lisäksi, ja kaikki liikkeet pohjimmiltaan kondiksessa.. mitä nyt aina pitää olla pientä viilamista;)

Pikselistä kehittyy vielä niin huippu tokoagikoira! saa nähä mihin kaikkeen sitä vielä keretään :P Seuraava koekkin häämöttää näiltä näkymin jo syyskuussa!

Nuorten agi & toko SM

Kaikenkaikkiaan oikein onnistunut kisaviikonloppu takana. Jokaisessa suorituksessa oli paljon hyvää mutta jäi myöskin parannettavaa!

Perjantaina kisattiin Nitan kanssa agilityssä yksi startti, ja tulos listattiin niihin "huonoihin hyllyihin". Koira oli kokoajan arka, varautunut ja säikky mm. tuomaria. Rata olikin sitten semmosta pakollista perässävetoa ja radan puolivälissä meni ohjaukset uusiksi ja fiilikset radan jälkeen oli surkeat. Mietin jo tosissaan seuraavan päivän nuorten sm-kisojen välistä jättöä kun koira oli tuollaisessa vireessä. Radan voi katsoa täältä.

Mentiinpä kuitenkin lauantainakin ja kyllä kannatti. Nita oli ihan eri vireessä kun perjantaina ja itsellänikin oli asenne kohdillaan. Tulin kuitenkin radan loppuun niin nollafiiliksissä että ohjaus venyi ja Nita kielsi hypyn ja sitte meni loppu ihan plörinäksi. Tuloksena 5 ja yliaikaa. En tiedä millon opin, että ohjata l-o-p-p-u-u-n asti!!! Rata nähtävissä täällä.

Tänään sitten kisattiin tokon mestaruuksista, ja edessä oli ensimmäinen tokokokeeni ikinä! Edes epävirallisissa en ollut koskaan käynyt.

Alku lähti tosi lupaavasti, luoksepäästävyydestä täys 10 ja paikallaanmakuusta 9,5. Vähennys kuulemma siitä, että koira olisi saanut mennä ripeämmin maahan.

Yksittäisliikkeetkin menivät yli odotusten suhteutettuna treenimäärään ja omaan kokemukseeni, mutta harmittamaan jäi ihan älyttömästi liikkeestä seisominen joka meni nollille. Tuomari liikahti puskassa ja Piku säikähti sitä. Sen jälkeen otti vielä pari askelta ja that's it, pyöreä nolla... Olis niin tehny mieli vetää liike heti uuestaan ja näyttää että kyllä me se osataan!

Yhteensä saatiin siis pisteitä 159/200, eli jäätiin PISTEEN päähän ykköstuloksesta, ois menny mielummin reilusti alle ku että pisteen päähän! vaan ei auta.. lisää treeniä ja nokka kohti uusia kokeita!

Kuitenki ollaan harrastettu tokoa vasta puolisen vuotta, ja koira on vielä nuori. Siihen nähen saan olla oikeesti tosi tyytyväinen tähän kokeeseen!

Laitan vielä illemmalla kaikista liikkeistä videot tänne blogiin, ja tarkemmat pisteytykset kunhan saan kisakirjan kisapaikalta=)